mitaluimmekerran's reviews
772 reviews

Olipa hieno kirja. Jotenkin herkän ihana ja kevyen helppo, sopiva parin kuukauden Waltari-kauden jälkeen keventämään tunnelmaa. Ihan täydellisyyteen se ei yltänyt, ja tietyssä kohtaa häiritsi ihan hurjasti päähenkilöiden naiivi parikymppisyys, se kun on yläkouluiän jälkeen mielestäni yksi itsekeskeisimpiä kausia mitä elää voi, ja siksi se on kirjallisuudessa jotenkin, no, turhaa. Myös muutamat juonteet olivat vähän liiankin keksittyjä, mutta kyllä minä tämän kirjan parissa viihdyin, viihdyin hyvinkin.

Ennakkoluulot scifi-genreen merkityn kirjan suhteen oli kieltämättä varsin suuret, ja alkutaivalta leimasikin vahvasti fiilis, etten tästä varmasti tule pitämään.

Mutta toisin kävi. Ja olis käynyt vielä vahvemmin, jos epilogia ei olisi ollut. Miksi, oi miksi kaikki pitää aina kuitenkin selittää, vaikka 99% kirjan loppujen hienous piilisi juuri siinä, että sitä ei selitetä? Pah. No, tää menee siis nyt genreen, jossa leikin, etten koko epilogia lukenutkaan, ja päätän itse, että loppu ennen sitä oli todellinen loppu. 3,5 tähteä.

No johan taas oli. Tämä on vuoden sisään nyt kolmas Pohjois-Koreaan liittyvä omaelämäkerta, jonka luin, enkä voi millään tavalla käsittää, että tällaisen valtion on edelleen mahdollista toteuttaa sortoaan kaikessa rauhassa keskellä sivistynyttä maapalloa. Aika pieneksi ja sanattomaksi sitä itsensä täällä tunteekin.

Kirjan kahdelle ensimmäiselle osalle olisin varmaan antanut 4-4,5 tähteä, mutta viimeinen meni sen verran ohi oman maun, että kokonaisuudesta lähti aika paljonkin pois. Tai no, ei se ehkä edes niin omasta mausta ollut kiinni, enemmänkin suuresta epäuskottavuudesta, joka vei jotenkin pohjaa aiemmiltakin osilta. Tulevaisuuden kuvaaminen on toki aina haastavaa, mutta kuten tässä, siinä vedetään hirveän helposti jollain tapaa yli. Harmi. Mutta yleisesti ihan kelpo teos oli, hyvää lentokoneviihdettä.

No niin... Jos täällä voisi olla antamatta yhtään tähteä, tekisin varmaan sen. Ykkösosa oli vielä sellainen Kauniit ja rohkeat -koukuttava, tämä vain järkyttävän huono. Ja silti tekee mieli vielä lukea se kolmaskin osa, miksi?!?

No nyt on kyllä yksi vuoden suurimmista kirjapettymyksistä ehkä käsillä. En tiedä miten paljon tähän fiilikseen vaikutti se etukäteishehkutus ja "varaudu nenäliinoihin" -kommentointi, mutta tämän kirjan kanssa en kyllä todella saa kiinni suomennoksen aiheuttamasta suursuosiosta.

Kirja on kieltämättä hienosti kirjoitettu, sen lakoninen ja toteavakin tyyli sopii mainiosti itse tarinaan. Teos ei ole myöskään se kaikkein helpoin, mutta toisin kuin hieman vaativammat yleensä, se jättää tällä kertaa lukijan kokonaan palkitsematta. Vaikka vaikuttavuudesta ja tietynlaisesta synkkyydestä kirjallisuudessa pidänkin, tällä kertaa juuri ne työntävät henkilöhahmot niin etäisiksi ja epäinhimillisiksi, että koko kirjan lukeminen saa jollain tavalla voimaan pahoin, se kun jättää toivottumuuden sijaan tunteen rankkuudella mässäilyksi. Kukaan ei ymmärrä, paitsi se kuka ihan sattumalta onkin rakastanut sinua pikkulapsesta alkaen. Hohhoijaa, johan oli yllätyksellisesti keksitty.

Ehkä vain olisi pitänyt jo etukäteen odottaa vähän muuta, etenkin kun kirjan kanteen on painettu teksti "Jos pidit Ian McEwanin Sovituksesta, rakastut tähän." En nimittäin juuri pitänyt siitäkään.

No nyt on kyllä sanaton fiilis. En ole ihan varma, mitä juuri luin, mutta varsin vaikuttava se oli. Vaatinee vielä jälkiajatustyötä päivän tai pari, en tosin tiedä aukeaako ajatukset silti yhtään enempää. Sanallisessa muodossa ainakaan.

Onpa hassua: se surrealistinen fiilis, mikä Murakamin aiemmissa teoksissa on minua aina jotenkin hämännyt, onkin tässä juuri se, mitä odotin ja kaipasin monessakin välissä.

Vaan olipa tämä ihana silti. Jotenkin lempeä ja pehmeä, sellainen jota ei hetkeksikään olisi malttanut laskea käsistään. Ja nyt maltan vielä vähemmän odottaa uusimman Murakamin pariin pääsemistä

Sairaslomapäivien kunniaksi monen vuoden tauon jälkeen Pottereiden pariin, todellisuus, palataan asiaan aikaisintaan ensi vuonna!

Olipa jännä lukea tämä ensimmäinen osa, kun jo tietää mitä tuleman pitää. Noilla pienillä vihjeillä, jotka ensilukemalla menevät takuulla ohi, näkee todella sen, miten valmiinoloinen pohja koko pitkälle tarinalle ollaan jo tässä kirjassa saatu luotua, vaikka tämä olikin paljon enemmän lapsille suunnattu kuin muistin. Mutta ihana tähän maailmaan on uppoutua, en ymmärrä miksen aiemmin muka tähän ole muilta kirjoilta saanut palattua.