mitaluimmekerran's reviews
772 reviews

Kätilö by Katja Kettu

Go to review page

5.0

Rujo, voimakas ja mukaansa vievä, karu ja rouhea romaani Lapin sodasta, inhimillisyydestä ja sen puutteesta. Tämä oli jollain tapaa kovin mykistävä, muiden arvioinneissa parjattu epäkronologinen kerrontakin oli silmissäni vain lisähienous. Hieman häiritsi välillä hieman liiallinen kaiken toisiinsa limittäytyminen, mutta siitä huolimatta kyllä kovin hurmaannuin. Jos nyt aiemmista sanavalinnoista sitä ei jostain syystä muka huomannut. Hyvän kirjan tunnistaa siitä, että loputtua niitä jää ikävä. Ja tätä kyllä jäi.
Pieni maailmanpelastusopas by Oras Tynkkynen

Go to review page

4.0

Neljä tähteä ongelmille ja lopun pienille teoille, vähän vajaa kolme ratkaisuille.

Alku veti mukaansa iskevin ongelmin, jotka oli esitelty rauhallisesti, mutta silti kovin painokkaasti. Ongelmia käsiteltiin reilusti ja monesta näkökulmasta, ja siksi ehkä olikin pienoinen pettymys siirtyä ratkaisu-osioon, jossa konkreettisten tekojen tieltä meinattiin eksyä välillä hieman poliittisen jargonin seuraan. Toki suuret ongelmat ratkotaan suurilla linjoilla, mutta koska ei ole kovin todennäköistä, että siirtyisimme esim perustuloon lähivuosien aikana, olisi ollut mielenkiintoista tuon kauniin ajatuksen lisäksi tarjota vähän jotain konkreettisempaa. Toki näitä maailmanpoliittisia suuntiakin on tärkeä ymmärtää, jotta tietää mitä äänestää, mutta jos ongelmat osataan esittää monitahoisesti, ei ratkaisujen kanssa ehkä kannattaisi lähteä vetämään mutkia näin vahvalla otteella suoriksi.

Mutta hyvä ja ajattelemisen arvoinen kirja, suosittelen ehdottomasti!
Lumikukka ja salainen viuhka by Hanna Tarkka, Lisa See

Go to review page

4.0

Kaunis ja koskettava tarina 1800-luvun kiinalaisnaisista, ja siitä, miten heillä ei ollut muuta kuin toisensa. Ei mikään mieltä mullistava tarina nyt ehkä, ja jos tähtiä voisi antaa puolikkaita, olisi tämä ehkä juuri sen puolikkaan vähemmän saanut, mutta pyöristetään nyt ylöspäin, onhan tuollaiseen maailmaansa upottavan kirjan parissa ollut varsin miellyttävä viettää aikaa.
Kangastus 38 by Kjell Westö

Go to review page

5.0

Tämä todella oli jotain erilaista, mitä lempikirjailijaltani Westöltä olin odottanut. Vaikuttava, vahva, todentuntuinen. Pitää ehkä sulatella hieman ennenkuin osaan antaa tähtiä, häälyy vahvasti neljän ja viiden välillä tällä hetkellä.
Ja vuoret kaikuivat by Khaled Hosseini

Go to review page

4.0

Puoleen väliin asti hoin itselleni, ettei tämä ole yhtään niin hyvä kuin kyseisen kirjailijan kaksi edellistä. Sitten muistutin itseäni siitä, että ei tämän tarvitsekaan olla, koska tämä on eri kirja, ja pääsin uppoutumaan tarinaan ihan eri tavalla.

Ei tämä ehkä niin taianomaisen upea edellisiin verraten ollutkaan, mutta kyllä Hosseini kirjoittaa osaa. Kaunis, lämmin ja alun takelteluista loppua kohden parantunut kirja hymyilytti ja kosketti, ja sai ihan helposti neljä tähteä, vaikkei mikään maailmaa mullistava teos ollut tällä kertaa. Mutta ehkä aina ei tarvitse ollakaan ollakseen hyvä.
Kerjäläinen ja jänis by Tuomas Kyrö

Go to review page

4.0

Mahtavan satiirinen, mutta kuitenkin varsin lämmin romanialaisesta kerjäläisestä ja city-kanista kertova tarina, joka ei ainakaan muista Goodreads-arvioista päätellen ole ihan kaikille tainnut aueta. Tiedä sitten ymmärsinkö itsekään loppua, mutta tähän tyttöön Kyrön musta huumori ja satiiri puree.

Ehkä todellinen tähtien määrä olisi ollut minulta 3,5, mutta kun puolikkaita ei voi antaa, saakoon nelosen.
Sokean miehen puutarha by Nadeem Aslam, Kirsi Luoma

Go to review page

2.0

Tekisi mieli lukea tämä heti uudestaan. Ei siksi, että se oli maagisen hyvä, vaan siksi että en ole ihan varma luinko tämän todella huonosti vai oliko tämä todella huono. Sisään siihen en ainakaan missään vaiheessa päässyt, juoni oli todella keksityn ja päälleliimatun oloinen, henkilöhahmot todella yksipuolisia ja etenkin naishahmot jopa ärsyttävän huonoja. No, oma tämä on, joten jos joskus tuntuu, että sille voisi antaa toisen mahdollisuuden, on se ainakin saatavilla.