mitaluimmekerran's reviews
778 reviews

Tuntuu epäreilulta mitä tahansa kirjaa kohtaan lukea se kaiken arvostelun yläpuolella olevien kirjalempparirakkauksiensa jälkeen, mutta toisaalta, kai lukukokemus on aina enemmän tai vähemmän subjektiivisuuden summa.

Mutta niin. Itse Honkasalon kirja oli kyllä ihan mainio, olisi toisena hetkenä voinut olla jopa mainiompikin. Vähän siltä olisi kaivannut rohkeutta ja kykyä sukeltaa syvemmälle, nyt asiat pintaraapaistiin niin ohuen kerroksen lailla, että samaistumisalue jäi kovin hataraksi. Pieni, turhanpäiväinen sekavuus ja ylibuukattu sivuroolimäärä sekoittivat tunnelmaa entisestään, mutta lämmin kuvaus se taistolaislapsen maailmankuvasta kuitenkin oli. Oli etenkin, kun pientä maailmantuskaa sitä meinaa itsekin haalia itselleen välillä mukaansa, ehkä tämä siksi oli niin rauhoittava lukea, vaikkei lemppariksi asti yltänyt tällä kertaa.

Hieman liioitellun vertauskuvallinen kirja siitä, miten ihminen (tai Lokki) on vapaa, kunhan hän oppii tiedostamaan oman vapautensa ja itseytensä erillisenä muusta massasta.

Luin tämän kirjan ensimmäisen kerran noin 15 vuotta sitten ja pidin, nyt luin sen uudelleen ja ymmärsin. Ei ehkä tän ikäisenä enää mullistanut maailmaa, mutta joskus tekee ihan hyvää lukea myös itsestäänselvyyksiä, jotta ne olisivat vähemmän itsestäänselviä.

Hitaasti etenevä tarina maalaa hyvin rakennetulla kokonaisuudella toisen maailmansodan loppuvaiheiden kuvaa taitavasti eteen, ja eri henkilöhahmojen tarinat antavat uusia näkökulmia niin tarinaan kuin itse sotaankin. Olin jo viimeisen viidenkymmenen sivun kohdalla antamassa tälle neljää tähteä, mutta sitten lopulta "se jokin" kuitenkin jäi puuttumaan, vaikka en ihan täysin tiedäkään mikä se olisi voinut olla. Ehkä henkilöhahmot jäivät kuitenkin vähän ontoiksi, Taikuri jopa turhan irralliseksi ja Speerin suhde Hitleriin vähän turhankin alleviivaamaksi, mutta hyvä tämä kirja lopulta oli. Annemarien ja Eeron tarinaa olisi lukenut enemmänkin.

Olisin ihan hurjasti halunnut pitää tästä kirjasta enemmän, rakastaa tätä yhtä paljon kuin Adichien aikaisempia teoksia, tempautua mukaan ja uppoutua tähän maailmaan, antaa tälle kirjalle neljä tai viisi tähteä. Mutta silti jo puolessa välissä mietin, miksei tämä vain uppoa. Tarina on ihana, mutta ei yllättävä, kerronta on kaunista, muttei lumoavaa. Aihe on ajankohtainen ja koskettava, mutta niin kaukana omasta arjesta, että siitä ei tule samaistuttava. Ja ei kai sen samaistuttava voikaan olla, koska vaikea tällaisena ensimmäisen maailman ihmisenä on oikeasti maahanmuuttajuutta samalla tavalla ymmärtää, kun se ei itseään koske. Oli siihen maailmaan silti taas ihana päästä mukaan, saada uutta näkökulmaa, mutta kun aiheesta olen terävempiäkin kirjoja lukenut, jäi tästä kirjasta toivomaan ehkä ihan vähän vielä hiotumpia kohtia. Mutta toisaalta, se todennäköisesti oli realistisempi kuin laimennetut tai kärjistetyt versiot samasta aiheesta, mikä lopulta teki siitä oikestaan todella kauniin. Ja nyt tämän kirjoitettuani taidan kuitenkin antaa sille neljä tähteä. Ihan vain koska voin.

Varsin kuvaava ja mukaansatempaava kirja metsäteollisuuden hylkäämästä suomalaiskylästä. Tarina eteni jouhevasti, ja mustaa huumoria riitti aivan loppuun saakka, mutta vaikka itse kertomus oli nokkela ja hyvin kerrottu, olivat henkilöhahmot turhan pinnallisia ja loppu hieman hiomaton ja huolimattomasti toteutettu. Kuten aiemmissakin Nousiaisen kirjoissa, tarinan kerronta itsessään sujuu varsin hyvin, mutta lopputuloksesta harvoin tulee silti kovin eheä, koska lopun kliseisyys rikkoo kerrontaa. Sanomaltaan kirja oli kuitenkin varsin mainio ja se herätti itsessäkin ajattelun ja keskustelun tarvetta, ei siis missään nimessä mikään turha teos.

Huh.

Vaikka tän kirjan "jenkkihapatus" ja kulttuurilleen tyypillinen yksilön kautta asioiden kertominen ottikin vähän päähän, ei se tunne ollut mitään verrattuna siihen järkyttävään pahoinvointiin, jonka kirjan sisältö sai aikaan. Kyllä minä nämä kaikki asiat jollain tasolla jo etukäteen tiesin, ja olen minä nyt viiden vuoden kasvissyöntielämäni aikana näihin aiemminkin törmännyt, mutta ei tätä ihmisen julmuutta vaan aina pysty käsittelemään. Ja kaikkein vähiten pystyn jotenkin käsittelemään sitä faktaa, miten totaalisesti tältäkin asialta tietoisesti ummistetaan silmiään kaikkialla. "Älä kerro, tulee vaan paha mieli." No sietäisi tullakin, jos syömääsi porsasta on kidutettu ennen lautasellesi pääsyä.

Eli kyllä. Meni tunteisiin. Mutta sietää mennäkin, jotta saan muistutusta itselleni jatkuvasti siihen, että vaikka ne äidin tekemät lihapullat olikin parasta maailmassa, on muisto niistä parempi kuin se todellisuus, joka senkin jauhetun eläimen elämän takana on ollut.

Voi, olisin niin kovin halunnut pitää tästä enemmän! Kirja, joka ärsytti ja ihastutti yhtäaikaa, on aina jollain tapaa jännä lukea, mutta kun ärsytystä on lopulta enemmän kuin ihastusta, ei käteen jäänyt ihan hirveästi. Bhutanin kulttuuri, luonto, buddhalaisuus ja jokin kodin- ja rauhanlöytämisen tunne viehätti tässä kirjassa ihan älyttömästi, mutta se oli lopulta vaan niin äärettömän huonosti kirjoitettu, että teki ihan älyttömän pahaa. Preesens aikamuotovalintana oli outo, teksti ja kerronta todella ärsyttävää ja kaukaista, suuret asiat tapahtuivat ihan yhtäkkiä ja todella epätodentuntuisesti ja koko tarina jäi juuri tuon vuoksi äärimmäisen kaukaiseksi. Harmi, koska paremmin kirjoitettuna tästä olisi tarinansa puolesta voinut tulla lempikirjani.