Tuntuu epäreilulta mitä tahansa kirjaa kohtaan lukea se kaiken arvostelun yläpuolella olevien kirjalempparirakkauksiensa jälkeen, mutta toisaalta, kai lukukokemus on aina enemmän tai vähemmän subjektiivisuuden summa.

Mutta niin. Itse Honkasalon kirja oli kyllä ihan mainio, olisi toisena hetkenä voinut olla jopa mainiompikin. Vähän siltä olisi kaivannut rohkeutta ja kykyä sukeltaa syvemmälle, nyt asiat pintaraapaistiin niin ohuen kerroksen lailla, että samaistumisalue jäi kovin hataraksi. Pieni, turhanpäiväinen sekavuus ja ylibuukattu sivuroolimäärä sekoittivat tunnelmaa entisestään, mutta lämmin kuvaus se taistolaislapsen maailmankuvasta kuitenkin oli. Oli etenkin, kun pientä maailmantuskaa sitä meinaa itsekin haalia itselleen välillä mukaansa, ehkä tämä siksi oli niin rauhoittava lukea, vaikkei lemppariksi asti yltänyt tällä kertaa.