Scan barcode
gateway_to_wonderoand's review against another edition
2.0
Mistä alottaisi...? No vaikka siitä, että aloitin tämän kirjan kuuntelemisen jo aikaisemmin, kyseessä siis äänikirja, mutta se jäi kesken. Kirja tuntui tuolloin liian ahdistavalta ja yököttävältä. Tuli paha olo sen kuuntelemisesta.
Ajattelin kuitenkin antaa kirjalle uuden mahdollisuuden kun aikaa oli kulunut ja tarvitsin kirjan, jossa esiintyi hevonen lounalukuhaaste2021:een.
Mitä jäi kirjasta käteen?
Ehkä päälimmäisenä hatutus. Päähenkilö Erika alkoi ärsyttämään viimeistään kirjan puolessa välissä. Hän oli fiksuksi ihmiseksi todella putkinäköinen vai oliko ongelmana se, että olin lukenut Mindhunterit ja tunnistin samankaltaisuudet? Myös Erikan tunkeutuminen poliisitutkintaan ärsytti ja samalla hänen poliisimiehensä lepsuilu kertomalla tutkintaan liittyvistä asioista ulkopuoliselle eli hänen vaimolleen!!! Tsiisus!

alicelillian's review against another edition
2.0
This book just didn't hold my attention at all. Maybe it's because it's a translation. The resolution was kind of exciting but the lead-up to it was tedious. There wasn't quite enough foreshadowing for me and I expected more scary or thrilling scenes given how creepy the killer's tactics were. Every section seemed to end with a cliffhanger, but the story jumped between characters so much that it took several pages for the cliffhanger to resolve, by which point I'd lost interest. I still gave 2 stars because I wanted to know what happened and read to the end.
starrynightsandfirelight's review against another edition
dark
mysterious
tense
medium-paced
- Plot- or character-driven? Plot
- Strong character development? No
- Loveable characters? Yes
- Diverse cast of characters? No
- Flaws of characters a main focus? Yes
3.75
joyceontheroad's review against another edition
3.0
Op bepaalde momenten weet de schrijver situaties erg beeldend vorm te geven. Met bijzonder griezelige scènes. Alhoewel het wel even duurde voordat ik in het verhaal kwam.
tanja_alina_berg's review against another edition
4.0
Om det är en sak Läckberg verkligen kan så är det att skriva prima underhållning. Jag kan låta mig irriteras över uppenbara brister i logik, men jag letar inte efter dom, och då fungerar detta helt okej. Jag trivs också att få detaljer från huvudpersoners vardagsliv med småbarns kaos, svärmödrar och det hela. Det enda som bekymrar mig är att det var lite för snuttepluttigt och gosigt den här gången, samt att det inte slutade i en vansinning cliff hanger som tidigare. Tänk om det inte kommer fler böcker? Det är tre år emellan denna och förra, så kanske Läckberg börjar mista intresset för Fjällbacka. Hemska tanke.
Upptakten till boken är att en försvunnen flicka, Victoria, återfinns efter att hon blivit påkörd. Hon har stora skador. Det finns andra halvvuxna tonårs flickor som förvunnit i Sverige, så nu börjar sambanden undersökas ännu mer. Samtidig håller Erica på att skriva en bok om ett gammalt mordfall, en tidigare cirkusartist och lejontämjare som blev mördad av sin fru, Laila.
Det är precis så lättläst och underhållande som Läckberg brukar vara. Den kronologiska historien avbryts med jämna mellanrum med korta tillbakablickar i Lailas liv. Det är inte stor litteratur eller fantastisk mysterium, men jag bryr mig inte. Det var precis rätt för den här helgen. Man vet vad man får när man öppnar en Läckberg bok. Folk som inte gillar familjelivsskildringar uppblandat med ond bråd död bör hitta sig nåt annat att läsa.

bookwoods's review against another edition
5.0
Camilla Läckberg on suosikki dekkarikirjailijani, mutta siitä huolimatta luin Leijonankesyttäjän vasta yli vuosi sen ilmestymisen jälkeen. Oikein hävettää, etenkin nyt, kun tiedän kuinka Läckberg ei ole menettänyt otettaan, tiukentanut sitä pikemminkin. Äänikirjaksi dekkari soveltui yllättävän hyvin. Kuuntelu antoi lukijalle paremman mahdollisuuden keksiä omia teorioitaan, joita syntyikin päässäni aika tavalla. Olinkin varma keksineeni mysteerin ratkaisun, ja vaikka päätelmäni olivat osittain oikeat, kirja onnistui vielä aivan lopussa kääntämään kaiken ylösalaisin ja jättämään minut sanattomaksi.
Yksi lempiasoistani Läckbergissä on hänen kykynsä yhdistää kaksi tarinaa, toinen menneisyydestä ja toinen nykyisyydestä, saumattomasti yhteen luoden niistä jännittävän murhamysteerin, jota lukijan on helppo itsekin yrittää ratkaista. Pitkäaikaisena Fjällbacka-sarjan fanina minusta oli lisäksi ihanaa palata minulle niin rakkaiden hahmojen elämään, etenkin Patrickia ja Ericaa oli jo aika ikävä. Leijonankesyttäjän murhatapauksesta en halua sanoa muuta kuin että se on mielenkiintoinen ja hyvällä tavalla karmea. Kun sarjan kymmenes osa ilmestyy, en todellakaan aio odottaa näin pitkään!

aliciaoni's review against another edition
3.0
De los más flojos de la saga, el principio cuesta un poco, hasta pasada la mitad del libro no empieza a enganchar.
whiskystar's review against another edition
5.0
Gripping and enthralling, a 5-star read for me.
In my opinion, a thriller must first and foremost entertain. I have to be eager to keep going, I have to wonder who the culprit is, I have to be surprised by one or more twists and turns. If a book meets all these criteria, then it is 5-star for me. Camilla Läckberg, with her detective stories set in Fjällbacka, doesn't miss a beat.
How is it possible that I had not read this book before? The previous ones I read right after they came out: Camilla Läckberg's books were a must. Then I was burned by The Golden Cage (gosh I hated that book) and therefore took a break from the author. However, when I saw on the library shelf this book, I immediately took it home and read it in one go.
I liked the book not only because of the - insane - case it is about, but also because from the very beginning you can sense the deception, you can sense that there is more going on underneath than what seems to emerge from the pages. You can tell that the author is playing with the reader by inserting some clues here and there. And when you are convinced that you have figured out what the twist will be, that is when you are masterfully surprised.