Viinamäen toisinkoinen, Vaimoni ja muita henkilökohtaisia tarinoita-novellikokoelman jälkeinen romaani pohtii ajatusta arjen banaaliudesta, kuolemasta ja siitä kenen käsissä se lopulta on.

Kai on tunnekylmän oloinen lääkäri, joka tapaa tylsiä potilaita päivä toisensa jälkeen, tutkii heitä, jotka eivät juuri hoitoa tarvitse tai heitä, joilla ei ole enää toivoa jäljellä. Hänellä on ollut aiemmin suhde Ainaan, vastaanottovirkailijaan, jonka näkökulma käy aina välillä laajentamassa Kain tarinaa. Kerran Kai pyytää Ainaa varaamaan itselleen loman, jonka jälkeen kaikki on jotenkin toisin.

Vaimossa Viinamäki ihastutti absurdiudellaan, pokalla viedä asiat niin överiin suuntiin, että tavallisetkin kohtaamiset tuntuivat älyttömiltä – ja toisaalta: älyttömätkin kohtaamiset tavallisilta. Käypä hoidossa oli hieman samaa pohjavirettä, mutta se suurin jännite, joskin varsin taiten rakennettu, jäi silti saavuttamatta.

Kenties peruskysymys on kirjassa selkeä, ja hyvinkin kiinnostava: miksi länsimaissa eläimen ja ihmisen kuolema on kaksi niin totaalisen eri asiaa. Toteutus jäi kuitenkin hieman latteaksi, ehkä osin siksi, että Viinamäki kykeni novelleissa parempaankin, syvempään vähemmällä sivumääräällä, ja osin taas siksi, että tämä tarina olisi kaivannut ehkä vielä suuremman kiepautuksen, jonkin rosoisen epävireen toimiakseen vielä paremmin.

2,5 tähteä, mutta pyöristyköön nyt sujuvuutensa ansiosta ylöspäin.