Apua, miten näitä muka pitäisi pystyä kriittisesti arvioimaan, kun rakkaussuhde koko sarjaan on ihan omissa mittasuhteissaan? Tää kolmonen oli jo aiemmin lemppari-Potterini kaikista, eikä se pettänyt nytkään. Voi Lupin ja Sirius, kamalahan näitä melkein nyt on lukea kun tietää jo kaiken tulevan!

No mutta. Jos nyt jotain kritisoivaa pitää sanoa, niin tämä tosielämässäkin urheilusta piittaamattomana koen kaikki Huispaus-jutut erityisen pitkäveteisinä, etenkin kun asetelma on jotenkin niin, no, naiivi? Yritän aina muistaa, että onhan nämä lasten kirjoja, mutta kun raakuus ja tapahtumien moniulotteisuus on toista luokkaa, meinaa se vähän unohtua ja sitten sitä yhtäkkiä meinaakin turhautua liiasta alleviivaavuudesta ja muista nuoremmille lukijoille suunnatuista viittauksista. Ei tämäkään fakta silti tähtiä tiputa, loppuratkaisun tietävänä tämä kolmoskirja tosiaan on juuri niin hyvä kuin muistelinkin. Ja onhan se itseasiassa ollut ihan ensimmäinen HP-kirja, jonka koskaan olen lukenut, tästä oli hyvä aloittaa!