Neljän kuukauden mittainen lukukokemus päättyy viimein, ja rakkaus Maggie Nelsonin upeaan, pohtivaan, ehdottavaan, avartavaan ja tiheään ajatteluun ja argumentaatioon vain vahvistuu ja vahvistuu.

Nelson käsittelee tuoreimmassa teoksessaan vapautta ja siihen liittyvää paradoksaalisuutta taiteen, seksin, huumeiden ja ilmastonmuutoksen kautta. Kaksi ensimmäistä osaa olivat sitä tajunnan räjäyttävää, vahvaa ja tiivistunnelmaista Nelsonia, jota eniten rakasta, kaksi viimeistä ehkä ihan aavistuksen epätasaisempia - kun huomasin viimeisen osan alkaessa, että Nelson kirjoittaa ilmastonmuutoksesta, pohdin hieman mielessäni, että mitähän uutta hän vielä näin pureskeltuun aiheeseen osaa tuoda, ja valitettavasti ei ihan järisyttävän kamalasti lopulta osannutkaan.

4,5 tähteä, pyöristyy tosin ylös ihan rakkaudesta kirjailijan käsittämättömän upeaan argumentaatio- ja ajattelutapaan.