Tämä viimeinen Muumi oli niin kaunis ja kaihoisa, etten meinannut malttaa laskea sitä käsistäni. Eihän tässä, kuten oikeastaan Muumipapassa ja meressäkään varsinaisesti mitään tapahtunut, mutta Toven ilmiömäinen taito luoda hahmoja ja tunnelmia vei jälleen kerran mennessään. Tästä Marraskuusta tuli melkein yllättäenkin koko sarjan lempikirja, onneksi olen aloittanut nämä töissä satuhetkellä alusta, niin ei tarvitse muumeista muutamaan kuukauteen vielä kokonaan luopua.