Kuukauden kestänyt syventymiseni väreihin ja värioppiin on viimein tullut päätökseen, kun koko kirja on palalta luettu. Mieletön kulttuuriteko Teokselta viimein julkaista tämä suomeksi, suomentajien projektista nyt puhumattakaan.

Oma mielenkiintoni kirjaa kohtaan on puhtaan harrastajamainen - ja toisaalta myös jollain kutkuttavalla tavalla oman ilmiöpohjaisen opettajuuden syväluotaava kurkistus yhteen mahdolliseen opetusteemaan todella pintaa syvemmin. Goethen kaunokirjallinenkin tapa tutkia värejä, valoa ja näiden yhteisvaikutuksia vie mennessään, ja samalla haastaa. Värioppi tipahtaa tärkeälle paikalle tutkimuksen historiaa, ja vaikka osa näistä havainnoista toki onkin jo varsin vanhentuneita - ihmis- ja luontonäkemysten ongelmallisuuksista puhumattakaan - tuo tämä paljon tähänkin päivään, vähintään tieteenhistorian näkökulmasta.

Tähän oli ihana syventyä, eikä vähiten siksi, että tavallaan tuntui hurjan hilpeältä kuvitella saksalaisjäbää painelemassa silmiään kaksi vuosisataa sitten, ja kirjaamassa näitä havaintojaan ylös myös jälkipolville.