Marjo Vilkon Vilpitön sydän on autofiktiivistä tajunnanvirtaa, hämmentävän mukaansatempaava vaikkakin jankkaava tarina kahden ihmisen rakkaudesta. Rakkaudesta, jonka vahvuus paistaa omalla tavallaan tekstistä läpi, mutta joka ei tee kumpaakaan osapuolta kovin onnelliseksi.

Franka ja Alvar tapaavat Frankan pojan kautta ja ikäerosta huolimatta he päätyvät yhteen. Alussa kaikki menee loistavasti, mutta Alvarin lähes pakkomielteinen halu saada biologinen lapsi vie suhteen sivuteille. Itselleni teoksen pääsanoma liittyy juurikin Alvarin lapsitarpeeseen. Tämä tarve vaikuttaa irrationaaliselta. Se ajaa puolison onnellisuuden edelle ja sillä yritetään jotenkin perustella sitä, että kaikki suhteessa tapahtuu miehen ehdoilla. Hänellä kun on vielä mahdollisuus tulla vanhemmaksi. Evolutiivisesta näkökulmasta tämän kuitenkin ymmärtää - onhan meihin tavallaan koodattuna lisääntymisvietti, vaikka kaikki eivät lapsia haluakaan eikä yhteiskunnan pitäisi vanhemmuuteen painostaa.

Oma lempivaiheeni on, kun Franka ja Alvar yrittävät saada keskenään lasta. Siihen liittyvä toivon ja epätoivon kamppailu on kuvattu osuvasti. Ja se, miten silmät löytävät väkijoukosta aina lapset, muistuttaen siitä, mitä itsellä ei ole. Tai no, Frankalla toki on oma poikansa, mutta hän jää pahasti uuden suhteen jalkoihin. Onneksi en kokenut, että hahmoista pitäisi erityisemmin tykätä.

Luin Vilpittömän sydämen lukupiiriin ja se jakoi vahvasti mielipiteitä. Ymmärrän täysin, miksi teos ei kaikille toiminut ollenkaan. Itse kuitenkin löysin siitä samaistumispintaa, pidin tarinaa hyvin uniikkina ja kaiken hömpän lukemisen keskellä oli ihan virkistävää lukea rakkaustarina, jossa kaikki ei mene kuin saduissa eikä satuloppua päähenkilöille aina edes toivo. Siitä olen muiden kanssa samaa mieltä, että editointi olisi tehnyt tälle hyvää.