Elin Cullhedin Euforia on biofiktio Sylvia Plathista.

Nyt tulee epäsuosittu mielipide.

Minulle biofiktio lajina kantaa sivumakua kuuluisalla henkilöllä ratsastamisesta. On relevanttia kysyä, millaisena Euforia näyttäytyisi, jos se olisi ihan vaan fiktiota kahdesta kirjailijasta? Ottaisiko lukija sen tuolloin vastaan toisella tavalla?

Euforiassa Plathin tunnetilat ja reaktiot on kirjoitettu auki, jolloin lukijan vastaanoton ja tulkinnan tila käy kovin ahtaaksi. Kun kyse on biofiktiosta ongelmaksi nousee myös, että kirjailija joutuu laittamaan sanat Sylvia Plathin suuhun , eikä lukijalla ole mitään keinoa tietää, menivätkö asiat niin kuin ne esitetään vai menivätkö ne jotenkin toisin. Onko tällä merkitystä lienee lukijasidonnaista.

Oma biofiktioiden lukemiseni on hankaavaa.

Esimerkkinä erinomaisesta biofiktiosta haluan mainita Johanna Venhon teoksen Ensimmäinen nainen, joka kertoo Sylvi Kekkosesta. Venho onnistuu hienosti tuomaan Sylvin oman äänen esiin.

Mistä tiedän, että se on Sylvin ääni? En oikeastaan tiedäkään, mutta on riittävää, että kokemus Sylvin äänestä on vahva. Euforiasta en saa vastaavaa kokemusta Sylvia Plathin osalta. Paikoin teosta kuunnellessani huomasin miettiväni, onko joitakin asioita kuvattu ja tarpeen mukaan laajennettu lukijoiden kosiskelemiseksi.