A review by msaari
Arkaileva sydän by Jane Austen

emotional medium-paced
  • Plot- or character-driven? Character
  • Strong character development? Yes
  • Loveable characters? Yes
  • Diverse cast of characters? No
  • Flaws of characters a main focus? Yes

4.0

Vuonna 1817, puoli vuotta Jane Austenin kuoleman jälkeen, ilmestyi Austenin viimeiseksi jäänyt romaani Persuasion. Suomeksi romaani ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1951 Kristiina Kivivuoren suomentamana nimellä Viisasteleva sydän. Nyt Kersti Juva on suomentanut sen uudestaan ja siinä yhteydessä romaani on saanut uuden nimen, Arkaileva sydän. 
 
Romaani kertoo baronetti Sir Walter Elliotista ja tämän kolmesta tyttärestä. Pääosassa on keskimmäinen tytär, 27-vuotias Anne, joka tarkastelee perhettään ulkopuolisena. Isä on jäänyt leskeksi ja on tavattoman turhamainen mies, joka rakastaa omaa peilikuvaansa enemmän kuin tyttäriään. Vanhin tytär Elizabeth on naimaton ja isäänsä tullut kalliin elämäntavan ystävä. Pikkusisko Mary on naimisissa Charles Musgroven kanssa ja omalla tavallaan sietämätön oman napansa ympärillä pyörivä valittaja. 
 
Annella on takanaan epäonninen rakkaus: seitsemän vuotta sitten Anne oli kihloissa meriupseeri Frederick Wentworthin kanssa. Silloin Wentworthin ei katsottu olevan sopiva puoliso Annelle asemansa tai varallisuutensa puolesta ja erityisesti Annen äidin ystävä ja jonkinlainen äidinkorvike, Lady Russell, suostutteli Annen purkamaan kihlauksen. Wentworth lähti merille, menestyi ja on nyt kapteeni ja menestyksensä vuoksi myös varakas mies. Anne ei ole unohtanut Wentworthia, eikä ole löytänyt ketään toista rakkautensa arvoista. 
 
Kirjan alussa tapahtumia potkii liikkeelle Sir Walterin kehno taloudenpito ja taipumus liioitteluun. Rahanmenoa pitäisi välttää, mutta Sir Walter on haluton tinkimään elintasostaan. Ratkaisuksi keksitään vuokrata perheen koti Kellynch Hall ja muuttaa Bathiin edullisimpiin oloihin. Kellynch Hallin vuokraajiksi löytyy amiraali Croft vaimoineen. Croftin vaimon veli on, kuinkas ollakaan, Frederick Wentworth, joka on nyt palannut maihin ja kovin innokas löytämään itselleen vaimon. On siis väistämätöntä, että Annen ja Wentworthin tiet kohtaavat ja kaksikko joutuu pohtimaan, millaisia tunteita heillä toisiaan kohtaan edelleen on. 
 
Tarinaan liittyy tietysti kaikenlaisia käänteitä ja vastoinkäymisiä. Sekä Annelle että Wentworthille olisi ottajia. Charles Musgroven sisarukset Louise ja Henrietta ovat Annen ystäviä, mutta ihastuvat luonnollisesti komeaan ja menestyksekkääseen kapteeniin. Myös Sir Walterin perillinen, etäinen sukulainen William Elliot, jolle Kellynch Hall ja baronetin arvonimi menevät, jos Sir Walterilla ei ole poikia, ilmaantuu kummittelemaan kuvioihin nöyryytettyään Sir Walteria aikaisemmin. 
 
Paljon on siis tunteita pelissä. Rakkautta, tietysti: entistä, tulevaa, menetettyä, kaivattua, toivottua. Teeskentelyä, ylpeyttä, mustasukkaisuutta, epävarmuutta. Erilaisia ennakkokäsityksiä, odotuksia ja väärinkäsityksiä, jotka lopulta purkautuvat, kun ihmiset kertovat toisilleen avoimesti omista tunteistaan. Austenin tapaan henkilökuvaus on paikoin kovin purevaa ja ivallista. 
 
Uusi suomennos on tietysti mestarin työtä. Selailin vertailun vuoksi Kivivuoren suomennosta, eikä sekään ikäisekseen hullumpi ollut, mutta uusi suomennos on ehdottoman tervetullut, enkä tiedä kuka olisi Kersti Juvaa parempi sitä tekemään. Juvalla on ollut lähteenään alkuteoksen lisäksi David M. Shapardin toimittama The Annotated Jane Austen Persuasion. 
 
Austenin kynästä teos alkaa näin: 
 
Sir Walter Elliot, of Kellynch-hall, in Somersetshire, was a man who, for his own amusement, never took up any book but the Baronetage; there he found occupation for an idle hour, and consolation in a distressed one; there his faculties were roused into admiration and respect, by contemplating the limited remnant of the earliest patents; there any unwelcome sensations, arising from domestic affairs, changed naturally into pity and contempt. As he turned over the almost endless creations of the last century—and there, if every other leaf were powerless, he could read his own history with an interest which never failed—this was the page at which the favourite volume always opened: 
 
Kivivuori suomentaa näin: 
 
Sir Walter Elliot, Somersetshiressä sijaitsevan Kellynch Hallin omistaja, oli mies, joka ei omaksi huvikseen koskaan ottanut käsiinsä muuta kirjaa kuin baronettikalenterin; siitä hän löysi joutohetkinä askarrusta ja murheen hetkinä lohdutusta; sen parissa hänet valtasi ihailun ja kunnioituksen tunne, kun hän ajatteli vanhimpien vallassukujen vähäisiä rippeitä; sen parissa kaikki perheasiain herättämät epämieluisat tuntemukset vaihtuivat luontevasti sääliksi ja ylenkatseeksi, kun hän selaili viime vuosisadan miltei loputonta nousukkaiden sarjaa; ja vaikka kaikki muut sivut olisivatkin jääneet tehottomiksi, oman tarinansa hän kumminkin saattoi lukea aina samaa laimentumatonta innostusta tuntien. Tämä oli se sivu, jonka kohdalta tuo mielikirja aukeni: 
 
Juvan tulkinta taas kuuluu tähän tapaan: 
 
Sir Walter Elliot, Somersetshiren kreivikunnassa sijaitsevan Kellynch Hallin omistaja, oli mies, joka omaksi ilokseen tarttui vain yhteen ainoaan kirjaan, nimittäin baronettikalenteriin; joutilaisiin hetkiin se antoi viihdykettä ja onnettomiin lohtua; sen avulla hän sai kokea tyydytyksen ja arvostuksen tunteita todetessaan, kuinka vähän kantajia vanhoilla aatelisarvoilla oli jäljellä; kun taas vasta edellisellä vuosisadalla myönnettyjen arvojen lähes loputonta luetteloa selatessa kaikki arjen harmit kääntyivät luonnostaan myötätunnoksi ja halveksunnaksi – ja jos mikään muu sivu ei tehnyt tehtäväänsä, oli hänen mahdollista lukea sieltä oma historiansa aina yhtä hellittämättömällä mielenkiinnolla. Tämä oli se sivu, jonka kohdalta hänen lempiteoksensa aina aukesi: 
 
Alkusivuilla näkyy jo Juvan tarkkuus ja paremmat lähteet: kun Austen kuvaa äidin kuoleman jäljiltä kolmen tyttären olevan “an awful legacy” aviopuolisolle, Kivivuori on suomentanut tämän ”murheelliseksi” ja Juva tarkemmin ”suureksi” – Austenin aikaan ”awful” ei ollut mitenkään yksiselitteisesti negatiivinen ilmaus. Äidin menetys on murheellista, toki, mutta tytärten jääminen isän hoiviin lienee kuitenkin ennemmin merkittävä kuin kammottava asia. 
 
Arkaileva sydän on oivallinen kirja; liitän uuden suomennoksen mieluusti kokoelmiimme Juvan aikaisempien Austen-käännösten seuraksi. Toivottavasti Juva suomentaisi myös Emman, jonka edellinen suomennos hyötymansikoineen kaipaisi nykyaikaistamista.